Astu linnoitusportista sisään!

 

Raatihuoneentorin keskellä oli Raatihuone, Raatihuoneen pohjoispuolella päävartio. Nykyinen Raatihuoneenkatu oli nimeltään Narinkankatu ja sitä reunustivat puiset myyntikojut kahta puolta. Ympärillä on kauppatori, jonne mm. maalaiset tuovat tilojensa tuotteita myytäväksi. Nykyinen Maarian kirkko, silloiselta nimeltään Vehkalahden kirkko oli vielä samanlainen kuin esim. Porvoon kirkko ja kirkkopihalla oli puinen kellotapuli. Nykyisen ortodoksikirkon paikalla oli luterilainen puusta rakennettu Elisabetin kirkko. Kreikkalaiskatolinen kirkko on nykyisen RUK:n pihalla. Lisäksi on kaksi rykmentinkirkkoa (Rjazanin rykmentti: Maariankadun ja Isoympyräkadun kulmaus, jossa on uudenuutukainen kerrostalo sekä Pihkovan rykmentin kirkko nykyisen Aladinin talon paikalla).  Ympyräkatujen ulkopuoliset alueet olivat sotilasmanööverejä varten. Nykyisen torin toisella puolen oli komentajan lipputorni, tosin hieman erinäköisenä kuin nykyisin.

Kadut olivat hiekkakatuja ja kulloisenkin säätyypin armoilla. Läheskään kaikilla kaduilla ei ollut nimiä, vaan talot tunnettiin asukkaidensa nimellä. Jalkakäytäviä ei ollut. Katuvalaistusta ei ollut. Asukkaiden pihapiiriä ympäröi korkea aita, sisäänkäynti oli usein pihan puolelta.
Puistoja ei linnoituskaupungissa ollut.

Asukkaita Haminassa oli 1021 henkeä, minkä lisäksi kaupungissa oli 3000 sotilaan varuskunta, jonka majoittamiseen kaupunkilaiset joutuivat osallistumaan. Haminan valleja oli rakentamassa 1000 miestä, sotilaita, rangaistusvankeja ja suomalaisia talonpoikia Karjalan kannakselta.
Vallit ympäröivät kaupunkia joka puolelta. Linnoitusportteja oli kolme ja ne suljettiin yöksi. Kaupunkiin tulijat joutuivat portilla selvittämään, miksi sinne tulivat.

 

1860-luku


Hamina oli kärsinyt kaksi suurta tulipaloa 1800-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Rakennukset olivat paljolti rakennetut  v. 1840 jälkeen. Pihoille ja katujen varteen oli istutettu puita, nykyinen Kesäpuisto perustettiin 1860-luvulla, samoihin aikoihin kauppatori siirrettiin nykyiselle paikalleen.  Raatihuoneen torni oli saanut nykyisen muotonsa, tornissa palovartijat tarkkailivat kaupunkia mahdollisten tulipalojen varalta. He ilmoittivat lipuilla myös laivojen saapumisen Hietakylän satamaan.
Nykyinen ortodoksinen kirkko tapuleineen ja aitoineen oli valmistunut, samoin Johanneksen kirkko.  Vehkalahden kirkko oli tulipaloissa pahoin vaurioitunut ja saanut nykyisen ulkomuotonsa.
Kaupunki oli saanut katuvalaistuksen 1849, paitsi että Raatihuoneentorin kulmat oli varustettu öljylampuin jo v. 1839. Katulyhtyjä hankittiin 28 kappaletta pääkatujen varteen.  Kaupunki hankki öljylamput, mutta talonomistajien piti kustantaa polttoaine. Myöhemmin lamppujen sytyttäminen annettiin vuosittain urakalle.

Talot olivat yksikerroksisia muutamaa poikkeuta lukuun ottamatta (mm. kauppias Anthony Bruunin kaksikerroksinen kivitalo Raatihuoneentorin varrella).
Linnoitus jaettiin kaupungin ja varuskunnan kesken siten, että nykyisen varuskunta-alueen rajat muodostuivat jo silloin paitsi että Hämeenlinnan bastionin sisäosat ruutikellareineen jäivät varuskunnalle. Nykyisen torin kohdalta purettiin Helsingin bastioni. Torille jäi vielä ruutikellari ja lippurornin viereen rakennettiin vaakahuone.
Suomen keisarillinen kadettikoulu oli aloittanut toimintansa Haminassa 1820 ja sen alueelle kohosi mm. Maneesi 1832, 1850-luvulla laboratoriorakennus.
Kaupungin väkiluku oli v. 1860 henkikirjojen mukaan 2647.

 

HAMINAN KADUNNIMET

(-otteita Liisa Suomisen pro gradusta 1974)

NYKYINEN ENTINEN
Fredrikinkatu Kaivokatu
Isoympyräkatu Suuri Sirkkeli
Kadettikoulunkatu Nikolainkatu, Viipurin tulliportinkatu
Kasarminkatu Kasarminkatu
Kesäpuisto Kävelypuisto
Kirkkokatu Kirkkokatu
Maariankatu Makasiininkatu, Rantakatu, Meriportinkatu
Mannerheimintie Aleksanterinkatu, Lappeenrannan tulliportinkatu
Pikkuympyräkatu Pieni Sirkkelinkatu
Puistokatu Puistokatu
Raatihuoneenkatu Narinkankatu
Rauhankatu Varushuoneenkatu
Rautatienkatu Läntinen pitkäkatu
Roopertinkatu Kaivokatu
Satamakatu Tervasaarenkatu
Sibeliuskatu Iso uusikatu
Upseerinkatu Uusi poikkikatu

 

 


 


 

 

© Haminan Hywät Asukkaat ry., Design by Studio Obra, Powered by Innowise CMS